Perheiden jaksamisella on rajansa

Lapsiasiavaltuutettu nostaa tuoreessa lausunnossaan esiin vakavan huolen siitä, mitä vuoden 2027 valtion talousarvio tarkoittaa lapsille ja perheille.

Talousarvion mukaan lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvat määrärahat vähenevät 488 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaa laskennallisesti 349 euroa vähemmän lasta kohden kuin tänä vuonna.

Olen erityisen huolissani perheistä, joissa lapsella on sairaus, vamma tai erityisen tuen tarve. Näissä perheissä arki voi vaatia jo valmiiksi valtavasti voimavaroja: palveluita pitää sovittaa yhteen, lapsen oikeuksia puolustaa ja taistella tuesta, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys.

Kun palveluista ja sosiaaliturvasta leikataan, vaikutukset ovat merkittävät. Samalle perheelle voi kasautua useita heikennyksiä. Jos varhainen tuki jää saamatta, ongelmat voivat kasvaa ja avun tarve muuttua myöhemmin entistä suuremmaksi.

Lapsiasiavaltuutettu nostaa esiin myös arvion, jonka mukaan vuosina 2024–2025 tehtyjen lakimuutosten ja vuoden 2026 toimeentulotukiuudistuksen seurauksena 31 000 lasta voi pudota köyhyysrajan alapuolelle niiden noin 120 000 lapsen lisäksi, jotka elävät jo pienituloisissa kotitalouksissa. 

Ymmärrän julkisen talouden tasapainottamisen tarpeen. Mutta säästöjä ei voi tarkastella vain euroina. On kysyttävä, mitä ne tarkoittavat lasten arjelle, perheiden jaksamiselle ja avun saamiselle silloin, kun sitä tarvitaan. Perheiden jaksaminen ei ole ehtymätön luonnonvara.

Myös oikea-aikainen tuki on investointi tulevaisuuteen. Jos siitä säästetään nyt, seurauksena voi olla raskaampien palveluiden tarve myöhemmin. Silloin inhimillinen hinta on kova, eikä lasku välttämättä jää taloudellisestikaan pieneksi.

Lapsen oikeuksien pitää ohjata päätöksentekoa jo silloin, kun ratkaisuja valmistellaan. Ei vasta sitten, kun seurauksia joudutaan korjaamaan.

Lapsiystävällinen Suomi ei synny sillä, että perheitä vaaditaan venymään loputtomiin. Se syntyy siitä, että lapsista ja perheistä pidetään huolta myös vaikeina taloudellisina aikoina.