Joskus kaikkein tärkeimmät sanat ovat: minä tiedän, mistä puhut.

Olen erityislapsen vanhempana ja Leijonaemojen toiminnanjohtajana saanut nähdä monta kertaa, miten valtava merkitys sillä voi olla, että vaikeassa tilanteessa kohtaa toisen ihmisen, joka ei tarvitse pitkää selitystä ymmärtääkseen.

Vertaistuki ei korvaa lääkäriä, terapiaa, kuntoutusta tai muita ammattilaisia. Eikä sen kuulukaan.

Ammattilainen voi tietää paljon siitä, mitä pitäisi tehdä. Vertainen saattaa tietää, miltä tuntuu valvoa yö ja miettiä, miten huominen taas hoidetaan. Miltä tuntuu taistella palveluista silloin, kun voimat ovat muutenkin loppu. Tai miten valtavan iso asia voi olla jokin sellainen pieni onnistuminen, jota muiden on vaikea edes huomata.

Vertaistuen hienous on ehkä juuri siinä, että sen äärellä ei tarvitse aina olla vahva. Ei tarvitse myöskään selittää, miksi naurattaa joku asia, jolle ei ehkä muualla kehtaisi nauraa.

Leijonaemoissa vertaistukea annetaan erityislasten vanhemmille yli diagnoosirajojen, myös silloin, kun mitään diagnoosia ei vielä ole. Ajatus on yksinkertainen: vanhemman ei pitäisi joutua pärjäämään yksin siihen asti, että hänen lapsensa tilanteelle löytyy nimi. 

Ja tämä pätee paljon erityislapsiperheitä laajemminkin.

Meidän ei aina tarvitse osata ratkaista toistemme ongelmia. Joskus riittää, että pysähdymme vierelle ja sanomme: et ole tässä yksin.

Tänään kiitos kuuluu vertaistukijoille ja kaikille niille ihmisille, jotka uskaltavat jakaa omaa kokemustaan, jotta jonkun toisen olisi vähän helpompi kantaa omaansa.

Hyvää kansainvälistä vertaistuen päivää!