Olen ehdolla eduskuntaan 2027


Kun lähdin mukaan politiikkaan, lähdin siihen yhdestä syystä.
Ja se syy ovat lapset.
Kahden lapsen äitinä olen saanut kokea, millaista on kulkea lapsen rinnalla elämän eri vaiheissa – myös silloin, kun lapsi tarvitsee vahvaa erityistä tukea. Minkälaista on, kun kaikki sujuu hyvin mutta myös sen, kun on taisteltava liikaa. Mielestäni maailmaa ei voida rakentaa oikein, jos ei sitä rakenneta niin, että siellä on aivan jokaisen lapsen ja nuoren hyvää ja turvallista kasvaa.
Lapsiystävällisyys pitää sisällään paljon muutakin, kuin vain lapset. On osattava ymmärtää, mitkä velvollisuudet jokaiselle meistä kuuluvat, jotta maailma olisi turvallinen, oikeudenmukainen ja yhdenvertainen paitsi heille, myös jokaiselle meistä.
On selvää, että lapset ja nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia, turvallisen päiväkoti- ja kouluympäristön sekä mahdollisuuden näiden pohjalta tavoitella haaveitaan. Ja siksi lapset tarvitsevat päätöksiä, jotka varmistavat paitsi kaiken tämän myös sen, että maailma ihan oikeasti olisi heille hyvä.
On huolehdittava sosiaali- ja terveyspalveluista, jotta yhteiskunnassa ei olisi ketään, joka jäisi ilman apua silloin kun sitä tarvitaan. Isovanhemmat ja ikääntyneet, nuoret aikuiset tai vanhemmat, erilaiset perheet, erilaiset ihmiset, omaishoitajat.
Kun kukaan ei jää yksin, on maailma turvallinen myös kaikkein pienimmille.
On tehtävä kestävää, rohkeaa ja kannattavaa talouspolitiikkaa. Lapsiystävällinen talouspolitiikka tekee avauksia, tukee yrittämistä ja esittää ratkaisuja, jotka eivät jätä velkaa maksettavaksi tuleville sukupolville.
Luontoa ja sen monimuotoisuuden suojelua ei voida sivuuttaa päätöksenteon ytimestä. Ilman tervettä ympäristöä meillä ei ole turvallista maailmaa, johon lapset kasvavat.
Ja on rakennettava maailmaa, jossa arvot ovat sellaiset, että kukaan ei ole vääränlainen.
Siksi erityisen tärkeitä ovat lapset. Kun muistamme heidät, emme unohda syitä sille, miksi on uskallettava tehdä politiikkaa inhimillisesti, rohkeasti ja jokaista pientä sekä isoa varten.
Olen ehdolla huhtikuun 2027 eduskuntavaaleissa Uudellamaalla.

Kommentit