top of page


Tue kampanjaani lahjoittamalla tai tule mukaan tiimiini!
Jos haluat auttaa minua matkallani kohti eduskuntaa, voit tukea kampanjaani lahjoittamalla tai tulemalla mukaan vaalitiimiini. Jokainen lahjoitus, iso tai pieni, auttaa viemään kampanjaa eteenpäin. Kampanjointi maksaa, vaikka paljon pystyykin tekemään itse ja talkoovoimin. Vaalitiimin jäsenenä voit auttaa vaikkapa ideoinnissa, materiaalien jakamisessa ja vaalikylttien kiinnittämisessä. Olen lähtenyt ehdolle, koska haluan rakentaa Suomen, jossa jokaisella lapsella on hyvä kasv

Noora Peltoniemi
2 päivää sitten


Olen ehdolla eduskuntaan 2027
Kun lähdin mukaan politiikkaan, lähdin siihen yhdestä syystä. Ja se syy ovat lapset. Kahden lapsen äitinä olen saanut kokea, millaista on kulkea lapsen rinnalla elämän eri vaiheissa – myös silloin, kun lapsi tarvitsee vahvaa erityistä tukea. Minkälaista on, kun kaikki sujuu hyvin mutta myös sen, kun on taisteltava liikaa. Mielestäni maailmaa ei voida rakentaa oikein, jos ei sitä rakenneta niin, että siellä on aivan jokaisen lapsen ja nuoren hyvää ja turvallista kasvaa. Lapsiy

Noora Peltoniemi
3 päivää sitten
bottom of page