Lapsen ei kuulu elää pelossa

Lapsi ei ole vain sivustakatsoja silloin, kun kotona tapahtuu väkivaltaa.

Vaikka väkivalta ei osuisi lapseen itseensä, sen näkeminen, kuuleminen ja jatkuvan pelon keskellä eläminen voivat jättää pitkän jäljen. Lapsi voi altistua kotona tapahtuvalle väkivallalle monella tavalla, myös kuulemalla tai näkemällä sen.

Nyt oikeusministeriössä on edennyt lausuntokierrokselle ehdotus, jossa lapsen läsnäolo tietyissä väkivaltarikoksissa huomioitaisiin nykyistä selvemmin rangaistusta koventavana tekijänä. Tästä kiitos kuuluu Sofia Virralle, joka on vienyt lapsirauharikosta määrätietoisesti eteenpäin ja saanut asian etenemään lainvalmisteluun.

Laki ei tietenkään yksin estä väkivaltaa. Siksi siihen pitää pystyä puuttumaan mahdollisimman aikaisin neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Mutta tämä ei ole vain viranomaisten tehtävä.

Myös meillä läheisillä, naapureilla, ystävillä ja muilla aikuisilla on vastuu ottaa huoli vakavasti. Jos jokin tuntuu olevan pielessä, asiasta saa kysyä. Väkivallan voi ottaa puheeksi. Jos herää huoli lapsen turvallisuudesta, lastensuojeluun voi olla yhteydessä: siihen ei tarvitse odottaa varmuutta siitä, mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos lapsen tilanteesta herää huoli.

Väkivaltaan puuttuminen voi tuntua vaikealta ja joskus jopa pelottavalta. Mutta vielä pahempaa on, jos lapsi joutuu elämään sen keskellä niin, ettei kukaan ympärillä uskalla kysyä tai puuttua.

Rikoslainsäädännön pitää tunnistaa lapsen asema. Mutta yhtä tärkeää on rakentaa ympärille kulttuuria, jossa väkivaltaa ei katsota hiljaa sivusta.

Lasten turvallisuus on juuri sellainen asia, jonka ympärille pitäisi pystyä kokoontumaan yli puoluerajojen.